sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ajatuksia kesältä

 Näin kesähelteiden kunniaksi on ollut jotenkin hankalaa saada aikaiseksi tekstiä ja en ole väkisin jaksanut alkaa vääntää. Epäilen, että Pluton retroliike on tässä osasyyllinen, mutta sinänsä sivuseikka.

Päätin kuitenkin kirjoittaa pari ideaa näkyville, jotta joku muu voi hioa ne loppuun, voin viitata niihin myöhemmin tai ainakaan ei heti unohdu.



Donald Trump avaa tausta­joukkojensa kanssa oman sovelluksen, joka ”taistelee sanan­vapauden puolustamiseksi ja terveen järjen edistämiseksi” Linkki



"Sovelluksella voi lähettää korkeintaan 777 merkin mittaisia viestejä, kolmen minuutin pituisia videoita ja live­lähetyksiä"


Trump olisi ollut 77-vuotias toisen presidenttikauden päättyessä 2024 alkuvuodesta, jos hänet olisi nyt valittu. Tai vaihtoehtoisesti on 77-vuotias jos hänet valitaan seuraavissa vaaleissa.

7- ja 777-numerologioista kirjoittelin aiemmin, mutta tiivistelmänä:


"In other traditions and teachings, seven is seen as the perfect number that holds creation and the universe together. Religious or mythological cosmology refers to seven heavens, ancient Indian spiritual texts detail seven chakras and esoteric teachings describe seven planes of creation." Wiki

"777 and Other Qabalistic Writings of Aleister Crowley is a collection of papers written by Aleister Crowley. It was edited and introduced by Dr. Israel Regardie, and is a reference book based on the Hermetic Qabalah. Wiki



 

Tarotissa numeroa 7 kuvaa chariot/vankkurit, joka vastaa Ravun merkkiä. Ravun merkissä aurinko käy korkeimmillaan ja Yhdysvallat on perustettu samaisessa merkissä (eilinen, 4th of July).

 


Paljon mielenkiintoisia yhtymäkohtia ja varmasti näihin voisi vielä jatkossa palata.

***************

Jalkapallon EM-kisat aiheuttavat näillä näkymin seuraavan aallon Euroopassa ja saadaan tiivistettyä kontrollia. Näkisin tämän suunnitelmallisena, koska en missään vaiheessa odottanut Koronan olevan ohi. Mietin tällä hetkellä järjestetäänkö Olympialaiset, jotta saadaan sama aalto ja kontrolli aikaiseksi Aasian puolelle? Jotenkin tuntuisi muuten vaikealta perustella kyseisiä "urheilujuhlia" tällä hetkellä. Ymmärtääkseni perusteluna käytetään tällä hetkellä rahan hukkaamista, jos kisat siirretään, mutta se tuntuu aika sketsiltä, jos mietitään jo nyt käytetttyjä "elvytystukipaketteja" ja niiden suuruutta. Mielenkiinnolla kuitenkin odottelen seuraavaa siirtoa. Tähän liittyen oli hauskaa huomata samalla sivulla viikonlopulta 2 uutista, toisessa kerrottiin 70% rokotustason ylittymisestä ja toisessa kerrottiin uudesta tartuntapiikistä. Sokeiden kylä jne.

***************

Aiemmassa kirjoituksessa tuli esiin Pluton retroilu ja sen vaikutukset. Nyt ollut hienoa huomata, kuinka tämän myötä on mm. noussut esiin pienet joukkomurhat Kanadassa, jossa alkuperäiskansoja on tuhottu kummallakin kädellä

 


Tämä varmasti unohtuu ja monen mielessä painetaan villaisella, "vain Kanadassa, ei toimi suomessa" - "ei kaikki papit ole pedofiilejä"-tyyppisesti. Tärkeää kuitenkin, että näitä paljastuksia alkaa tulla esiin. Jokainen valtamediassa käsitelty keissi tarkoittaa uusia ihmisiä, jotka alkavat kyseenalaistaa virallisen totuuden. Kaikkia ei ikinä saada uskomaan ja näkemään totuutta, mutta on suuri ero onko määrä 0,01% vai 0,1%.

Tämän lisäksi uutisissa kerrottiin, että Bill Cosby ei istukaan vankilassa kuin kolme vuotta. Teknisellä syyllä vapautuminen ja kaverit auttavat kaveria. Monelta varmasti meni ohi, mitä Bill teki vapauduttuaan:


KULUVAN VIIKON keskiviikkona Bill Cosby, 83, asteli ulos vapauteen hymyillen ja sormillaan voitonmerkkiä näyttäen istuttuaan seksuaalirikoksistaan kolme vuotta. The New York Timesin mukaan Cosbyn lähipiiri kertoi, että koomikko aikoi ensimmäiseksi syödä pizzaa. Uutinen


Jossain vaiheessa tämäkin korttipaketti kaatuu ja pizzagate ei ole enää salaliittoteoria, mutta sitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Väärinymmärretty logo

Yleisurheilun MM-kisat ovat käynnissä ja kuvaan kuuluu luonnollisesti kisakohtainen logo. Näin kyseisen logon ihan väärin! Luulin katsovani ...