perjantai 12. helmikuuta 2021

Hyvää tekevät järjestöt

Monella suomalaisella meni varmasti tunteisiin tänään uutisia lukiessa. Miten tämä on mahdollista?! (ja vielä korona-aikana!)

 

Linkki uutiseen


Hyvää tekevä ja yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon(?) yhdistys ei varmasti ole voinut olla näiden toimien takana? Vaikka omalla tavallaan nautinkin, kun suurelle yleisölle tuodaan epäkohtia esille, on tämä ikävä kyllä vain jäävuoren huippu. Olen hieman kiusaantuneessa seurassa joskus yrittänyt selittää miksi en luota esim Punaisen Ristin olevan oikeasti sen köyhän lapsen puolella. Suuri osa henkilöstöstä varmasti on mukana toiminnassa hyvää hyvyyttään, mutta se ei ikävä kyllä riitä.

Moni ei varmaankaan tule ajatelleeksi, että ei se yritys tai järjestö ole mikään oma eliönsä. Ihmiset ne siellä takana olevat johtamassa ja joku sitä tekee työkseen. Hienoa, että tälläisiä nousee pinnalle ja toivottavasti jatkossa vielä lisää, sillä sitä kautta päästään eteenpäin. Nyt saatiin ehkä muutama ihminen kiinni pienestä osasta virheitä, mutta toivottavasti se toimii lumipallona. Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat lähes täydellinen kasvualusta kaiken maailman sosiopaateille, mutta jokainen voi itse päättää tukeeko sellaista vai ei. Jos olet järjestössä mukana "auttamassa asiaa", onko mielestäsi oikeudenmukaista, että saat palkkaa 4k€/kk ja kerjäät lahjoituksia(en tiedä näistä palkoista, mutta ajatuksen tasolla)?

Hyvin karkeasti yksinkertaistettuna Wilhelm Reich oli sitä mieltä, että suuri osa maailmassa havaittavista ongelmista johtuu ihmisten tunne-estoista/häiriöistä, joita kannetaan kropassa. Yksinkertaistettuna siis tunne-elämän jumit aiheuttavat ongelmia niin, että ne estävät ihmisen normaalin energian kulkua elimistössä. Tässä tilassa olevat ihmiset sitten luovat ja ylläpitävät ympärillään yhteiskuntaa, joka vastaa tätä sairasta olotilaa. 

Charles Konia on kirjoittanut Reichin kirjoitusten pohjalta seuraavaan kappaleen, joka sopii kuin nenä päähän ylläoleviin uutisiin:

One characteristic that distinguishes the destructiveness of the emotional plague from other socially destructive behavior is that the stated reason for the emotional plague behavior is never congruent with the real motive. The real motive is always obscured and replaced by a seemingly altruistic, well-intentioned, or moral motive. Since the emotional plague individual has a high energy level, he makes demands - for example, sexual asceticism or conversion to Islam - not only to satisfy his own needs, as does the ordinary neurotic, but primary "for the good of others". - The Emotional Plague - p.25 - Charles Konia


Mitenkäs se Allergia-, Iho- ja Astmaliiton slogan menikään?

Allergia-sivulle

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Väärinymmärretty logo

Yleisurheilun MM-kisat ovat käynnissä ja kuvaan kuuluu luonnollisesti kisakohtainen logo. Näin kyseisen logon ihan väärin! Luulin katsovani ...