perjantai 13. marraskuuta 2020

Hyvää uutisointia

Tässä vuodessa selkeästi kauneinta on ollut huomata, kuinka ongelmissa perinteinen media on ollut. Aiemmassa tekstissä kirjoitin Maikkarin hienosta kampanjasta, jossa kerrottiin kuinka heidän ankkurinsa kertovat mikä on totuus ja mikä valetta. Mihin kannattaa uskoa ja että täältä se oikea tieto löytyy.

Tuntuu jotenkin oudolta, että totuutta tarvitsisi mainostaa. Tänä vuonna on kuitenkin ollut useita mielenkiintoisia tapahtumia, joiden olisi pitänyt vain vahvistaa median uskottavuutta ja ankkurimaista otetta kansasta.

Trump ja Korona tuntuvat olevan ainoat asiat, joista puhutaan. Enkä näe mitään syytä, että kukaan kyseenalaistaisi median kantaa. Varsinkin, kun jokainen kanava suomessa kirjoittaa kyseisistä asioista täysin saman agendan mukaisesti. Trump on paha ja tyhmä, Koronan on pahin ja tappaa tyhmät.

Tässä uutisoinnissa kenties suurin ongelma (medioille itselleen) on ollut sen täysin yksipuolinen painotus. Kun mitään kyseenalaistusta ei hyväksytä, tulee väkisinkin lukijalle/katsojalle vastareaktiona jossain vaiheessa mieleen kysymys ’miksi?’. Uskon vahvasti, että tänä vuonna moni on oppinut kyseenalaistamaan asioita enemmän ja enemmän ja itse näen sen todella hienona asiana. Toki harmillista on, että monelle tuo kysymys jää siihen yhteen kertaan ja unohtuu.

Suurena ongelmana on myös lauman ulkopuolelle jääminen. Maskeilla varmistetaan, että jokainen varmasti näyttääkin ihan samalta kuin toiset. Puhelinta, kun vielä vilkuilee alaspäin, niin saadaan viimeinenkin ihmiskontakti poistettua ja ollaan kuin kaikki muutkin. Tällä hetkellä Trumpin kannatus tai Koronan kyseenalaistaminen on sama kuin noituus 500 vuotta sitten. Edes kysymys siitä onko maskin käyttö välttämätöntä tai tarvitseeko koko maapallo sulkea, on turha.

Voisiko vaaleissa tapahtua vilppiä? Ei voi, tai jos voi niin Trumpkin tekee sitä 

- Onko Korona niin tappava sittenkään, kun influenssaan kuolee Suomessa vuosittain 500+ ja nyt koronaan on kuollut vajaa 370? Et vaan ymmärrä, olisi kuollut jo 30 000 jos ei käytettäisi maski 

- Onko rokote oikeasti pelastus, kun influenssarokotekin antaa vain osalle suojan? Et ymmärrä, rokote estää koronan.


Paha sisältää itsessään oman tuhonsa siemenet, niin kuin Michael Tsarion usein sanoo. Näyttää siltä, että tässäkin asiassa ihmiset polarisoituvat entistä enemmän. Osa tulee entistä tottelevammaksi, eikä tule koskaan myöntämään maski+eristys+rokote-virhettään. Osa tulee olemaan entistä kriittisempiä kaikkea tietoa kohtaan ja heille tässä kirjoitellaankin.


"the further a society drifts from the truth the more it will hate those who speak it"

George Orwell

 

Loppukaneettina sellainen huomio, että astrologisesti tätä vuotta odotettiin mielenkiinnolla. Tänä vuonna on ollut mielenkiintoisia hetkiä Pluton, Saturnuksen, Jupiterin ja Marsin kanssa. Voisiko olla, että tämän vuoden tapahtumat olisivat liitoksissa siihen? Tämä toki avaa kysymyksen, että luodaanko tälläisiä tapahtumia tarkoituksella, kun on astrologisesti sopiva aika vai tapahtuuko tälläisiä asioita, koska aika on astrologisesti sopiva?

1 kommentti:

  1. itsekkin olen miettinyt tapahtuuko kaikki astrologian voimasta vai käytetäänkö astrologiaa hyväksi eliitin tavoitteiden edistämiseen.

    totta on että asioita tapahtuu planeettojen liikkeiden ja niiden astrologisten tulkintojen mukaisesti, tämä vuosi etenkin huomioon ottaen.

    Mutta todisteet huomioon ottaen siitä, miten covid pandemiasta on vihjailtu jo paljon aikaisemmin tiedostamattomalla tasolla tiedotusvälineissä vuosia aikaisemmin, ja kuinka kauan tällaisen operaation suunnittelu on vaatinut, niin kallistun sille kannalle, että kaikki mitä tänä vuonna tapahtuu on suunniteltu jo ennalta.

    Kuitenkin huomioon ottaen, että 21.12.2020 on kahdentuhannen vuoden pituisen kalojen astrologisen ajan loppu ja tuolloin siirrymme vesimiehen merkkiin jupiterin ja saturnuksen tekemällä yhtymällä, joka viimeksi on nähty yhtä tarkassa konjuktiossa 6 ekr, jota on pidetty vahvimpana ajankohtana jeesuksen syntymävuodeksi ja siten tuo yhtymä vastaisi betlehemin tähteä, ainakin kirkkautensa puolesta, niin voinemme sanoa että olemme oikeasti jonkin suuremman astrologisen tapahtuman kanssa tekemisissä.

    pystyykö ihminen oikeasti manipuloimaan tuollaista astrologista voimakeskittymää jää nähtäväksi. viimeksi tuon yhtymän voimasta luotiin kristinusko, joka on muokannut maailman sellaiseksi kuin sen nyt tunnemme, mitä nyt on odotettavissa, sen näemme muutaman viikon päästä, tai ainakin alamme näkemään.

    VastaaPoista

Väärinymmärretty logo

Yleisurheilun MM-kisat ovat käynnissä ja kuvaan kuuluu luonnollisesti kisakohtainen logo. Näin kyseisen logon ihan väärin! Luulin katsovani ...