sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Puolueeton ja avoin media

Tässä on nyt tullut pitkään mietittyä miten media-ala on ylipäätään jatkossa järjestetty. Suuri osa ihmisistä luottaa edelleen painettuun sanaan ja se ei varmaankaan ihan vuodessa tule muuttumaan. On kuitenkin selkeää, että pikku hiljaa suomalaisetkin ovat alkaneet kyseenalaistamaan mediaa enemmän ja enemmän. MV-lehti oli hieno esimerkki, vaikka sivusto onkin heikko ja epäluotettava. Jos usko YLE:n ja HS:n kaltaisiin medioihin olisi kunnossa, ei MV-lehti olisi noussut otsikoihin. Joskus tarvitaan se häirikkö keskuuteen, jotta saadaan kenttää avattua.

"There is no such thing as public opinion. There is only published opinion."
-Winston Churchill

Itsellä luonnollisesti tulee tämän bloginkin takia luettua lehtiä, katsottua uutisia ja oikeastaan kaikkea sisältöä hieman eri kantilta. Monesti rivien välistä huomaa nopeasti agendan itse "uutisen" takana ja voi alkaa kyseenalaistamaan koko uutista. Tällöin tulee tehtyä enemmän taustatutkimusta, jos siis aihe jossain määrin edes kiinnostaa. Tästä muodostuu melkoinen ongelma, kun tajuaa, että on vaikea löytää paikkaa, josta tiedon voisi oikeasti tarkistaa. Käytän täällä usein Wikipediaa lähteenä, vaikka tiedän sen "todistusarvon" olevan melko pieni. YLEn tehtävä oli vielä viime vuoden syksylle saakka tukea monikulttuurisuutta:

"Julkisen palvelun tehtävänantoa ehdotetaan tarkennettavaksi myös siten, että Yleisradion tehtävänä olisi tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta. Kyseinen tehtävä korvaisi nykyisen tehtävän, jonka mukaan Yleisradion tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. "
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/LiVM_11+2017.aspx

On tuo kulttuurinen moninaisuuskin hieman sovellettava käsite, mutta kuitenkin. Ottamatta siis kantaa monikulttuurisuuteen; jos yleisradiokin toimii jonkun agendan eteenpäinviejänä, niin onko mahdollista saada objektiivista tietoa lehdistöltä? Tähän on suurena helpotuksena saatu ns. "vaihtoehtomediat" tai miten niitä nyt tulisi kutsua. Tämä on myös hieno tapa saada muut tietolähteet näyttämään epäluotettavilta. Sama kuin "salaliittoteoriat". Laitetaan tarpeeksi laaja käsite ja luodaan mielikuva, että kaikki tuon käsitteen alla ovat samassa luokassa. Nyt ei enää tarvitse todistaa faktoja vääräksi, riittää, että todistaa faktojen esittäjän salaliittoteoreetikoksi, tai sivuston vaihtoehtomediaksi. Jenkeissä toimii tällä hetkellä käsite Alternative Truth, vaihtoehtoinen totuus.

Suurien mediayritysten rinnalla internetin kautta pystyy jakamaan lähes mitä tahansa tietoa, kunhan se on lain rajoissa. Ei tämäkään blogi muuten varmaankaan olisi toiminnassa. Tämä on mahdollistanut suuren määrän uutta tietoa ja lähteitä, josta tutkia lisää. Tai pitäisi varmaan sanoa tähän asti. Nyt lähiaikoina olen törmännyt muutamaankin otteeseen hieman epämiellyttävään ilmoitukseen Youtubessa. Kyseinen pätkä siis käsitteli kulttuurimarxismia.

Wikipedian mukaan: "salaliittoteoriamainen näkemys ja poliittinen propagandateoria siitä, että vasemmistoliberaalit pitävät yllä valtaa yliopistoissa, lehdistössä ja kulttuurielämässä ja pyrkivät muuttamaan käsityksiä ydinperheestä, sukupuolirooleista, nationalismista ja ihmisroduista kontrolloimalla valtamediaa ja pitämällä yllä kulttuurihegemoniaa."






Kommentointi ja jakaminen kielletty.



Videon kyllä pystyy katsomaan, kunhan hyväksyy, että se saattaa tuhota tulevaisuutesi. Asiaan liittyviä videoehdotuksia ei ole tarjolla ja kommentoida ei voi. Sinänsä tämä ei vielä liian suuri ongelma, mutta kulkusuunta on todella huono. Uutisia/videoita/tekstejä debungataan jo nyt suurten yritysten toimesta, koska he kyllä tietävät mikä on oikein. Youtube tarjoaa (tai tulee tarjoamaan) jatkossa vastakkaisia argumentteja tarjoavia videoita ehdotuksina, jos katsot vääriä videoita (yllä olevassa näin ei käynyt, koska mitään ehdotuksia ei voi tarjota). Youtube siis päättää mitkä videot ovat vääriä ja joita sinun ei tulisi katsoa.

Youtubeen videoita tekevät ovat myös huomanneet, että heiltä on poistunut tilejä "vahingossa". Videoilta on myös lähtenyt katsojalukuja ja kommentteja on poistunut. Käytän tässä nyt esimerkkinä YouTubea, koska se on suosituimpia sivustoja maailmassa. Länsimaissa halveksutaan Kiinan heidän sensuurinsa takia; määrittele kaksinaismoraali. Eli ihmisiltä poistetaan tietoa, joita heidän ei tulisi (tässä tapauksessa) Youtuben mielestä nähdä.

Lisäbonuksena Facebook jäi kiinni käyttäjiensä tietojen myynnistä. Tänään he pyysivät anteeksi Brittannia ja Yhdysvaltain lehdissä.





"Meillä on velvollisus suojata tietojasi. Jos emme siinä onnistu, me emme ansaitse niitä."

Oikeampi kommentti olisi "Meillä on velvollisuus varmistaa, että emme jää kiinni." Hauskahan tätä tarinaa on seurata, mutta ei sen pitäisi kellekään enää tulla yllätyksenä. Kaikki jakoon laittamasi tiedot kerätään ja niitä tutkitaan. Pelottavaa tästä mielestäni tekee se, että suuri osa ihmisistä ei taida tajuta, kuinka paljon voit jotain ohjailla näiden tietojen pohjalta. Ei noista tiedoista olisi maksettu, ellei niillä saisi tulosta aikaiseksi. Ei Facebook menesty myymällä mainoksia kaikille. Se osaa näyttää ne oikeille ihmisille, koska se tietää käyttäjistään paljon. Tai myymällä tiedot eteenpäin.

Tässä näkyy hienosti se, miten keskittymällä vain yhteen asiaan voi kokonaiskuva jäädä huomaamatta. Suurin osa ihmisistä hyväksyy faktan, että tämä on yhden sovelluskehittäjän vika, hänet tuomitaan ja FB tekee kampanjan köyhien puolesta ja kaikki on taas kivasti. Facebook omistaa Instagramin. Facebook omistaa WhatsUpin. Tästä voi katsoa mitä kaikkea muuta FB on itselleen ostanut. Ja kaikista kerätään tiedot, jotka on mahdollista myydä rahaa vastaan tai käyttää itse hyödykseen.

Ihmisistä on siis kerättynä tiedot. Toinen puoli kolikosta on ohjata eksyneet lampaat oikeaan suuntaan. Siinä auttaa YouTube. Hankaloitetaan "väärän" tiedon löytämistä. Tarjotaan oikeaa tietoa tilalle. Kumotaan väärät tiedot ja kerrotaan oikea narratiivi tilalle. Samaan aikaan ihmiset tappelevat siitä onko miehen ja naisen euro saman verran, ymmärtämättä, että tämä keskustelu on annettu tarjottimella, jotta olisi joku "tärkeä" asia johon kiinnittää huomionsa. Alla video Norjan suunnalta. Logo saattaa vaikuttaa tutulta.

Finansforbundet
"The Finance Sector Union of Norway (Finansforbundet) is a nonpolitical trade union for employees in the finance sector.

"The Finance Sector Union of Norway is the only Norwegian trade union with in-depth knowledge and understanding of the finance sector."



Itse palkkakeskusteluun en tässä lähde. Siitä löytyy tarpeeksi tietoa ihan YouTubesta. Ainakin tällä hetkellä melko sensuroimattomana. Finansforbundetin logo ja tekstin yleinen ilme toimikoon vihjeenä omasta mielipiteestä.

2 kommenttia:

  1. YouTube alkoi rajoittaa asevideoita.
    "Palvelusta ehdittiin poistaa jo kokonaan yksi asekanava, Spike’s Tactical. YouTube kertoi sittemmin Bloombergille, että kyseessä oli virhe."
    https://www.is.fi/digitoday/art-2000005613963.html

    VastaaPoista
  2. "Facebook Collected Your Android Call History and SMS Data For Years"
    https://thehackernews.com/2018/03/facebook-android-data.html

    VastaaPoista

Väärinymmärretty logo

Yleisurheilun MM-kisat ovat käynnissä ja kuvaan kuuluu luonnollisesti kisakohtainen logo. Näin kyseisen logon ihan väärin! Luulin katsovani ...