sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Toinen jalka

Minna Canthin patsas Tampereella:



Minna Canthin patsas

Patsaan on suunnitellut Einon Leinonkin patsaan seppänä toiminut Lauri Leppänen. Meni hetki ennen kuin tajusin mikä tuossa patsaassa jäi kaivamaan mieltä. Toinen jalka (tai sen näkymättömyys). Eliittiblogin puolella olikin jo käsitelty pari muuta Canthin patsasta. Siellä asiaa avattiin Minna-nimen ja egyptiläisen kuun jumalan Min kautta. Mennään tässäkin siis sillä.

Tuo esillä oleva jalka on pariin otteeseen tullut muuallakin vastaan, mutta Tarot oli helppo arvaus, kun kyseessä on mestari Leppänen. Aiempi patsas viittasi Ylipapittareen, mutta Tarotista löytyy toinenkin naiskortti, jota kuun voidaan katsoa hallitsevan: Oikeus/Oikeudenmukaisuus/Tasapaino.


Hieman epäilytti aluksi tämä yhtäläisyys, sillä patsaassa Canth seisoo, mutta Tarotissa on isualtaan. Tuo esiin tuleva jalka ja yhteys kuuhun kuitenkin on melko vahva. Pienellä tutkimisella tosin löytyi muutama lisäsyy uskoa tämän olevan oikea kortti.

"Paaden takapuolella on korkokuvana Canthin vuonna 1895 ilmestyneestä näytelmästä Anna-Liisa kohtaus, jossa vastasyntyneen aviottoman lapsensa surmannut Anna-Liisa anelee polvillaan armoa äidiltään, isältään ja Johannes-sulhaseltaan."
http://tampereenpatsaat.fi/portfolio-item/leppanen-lauri/




Paaden taakse on siis asetettu kuva, jossa syyllinen anoo armoa "oikeudelta"?


"Muistomerkki paljastettiin juhlallisin menoin syyskuussa 1951."

Aiemmin kirjoittelin siitä, kuinka siirryttiin Neitsyen merkkiin ja erakon korttiin, ja tämän viikonlopun aikana siirryimme Neitsyen merkistä Vaa'an merkkiin. Eli syyskuussa tapahtuu siirtyminen Vaa'an merkkiin, jonka korttina luonnollisesti toimii Oikeus.

"Sijainti: Hämeenpuisto, Puutarhakadun ja Satakunnankadun välissä"

Ei välttämättä niin selkeä viittaus, mutta itselle osui. Oikeus-kortti on numero 11. Tämä on siis keskellä Tarotin 22 korttia. Numero 11 on englanniksi myös eleven (even=tasan/tasoittaa). Ja onhan kortissa myös vaaka, joka jossain määrin viittaa tasapainoon.

Sitten siirrytään jo kenties sivuraiteelle, mutta hieman ylimääräistä spekulaatiota mielenkiinnosta. Vielä pidemmälle vietynä tuossa takana olevassa kuvassa on 7 henkilöä (seven). Johannes-sulhanen tuntuu myös sopivan tähän kuvaan melkoisen hyvin, olettaen sen tarkoittavan Johannes Kastajaa. Eliittiblogin puolelta:

"Tarinassa Johanneksen pää edustaa aurinkoa. Pään leikkaaminen irti on verauskuva siitä miten aurinko "kuolee" siirryttäessä kohti talvea. Valon määrä vähenee, lämpötilat laskevat ja auringonsäteiden teho on heikentyy.

Tässä versiossa auringon "kuolema" tapahtuu vuositasolla. Pyöreä (pää), kirkas ja elämälle välttämätön (pää) taivaankappale "syöksyy kuolemaansa" syyspäiväntasauksena. Tuo "kuolema" on se hetki vuodesta, jolloin yöstä tulee pidempi kuin päivä. Aurinko menee vertauskuvallisesti manalaan."
Eliittiblogin kirjoitus Johannes Kastajasta

Tämäkin tuntuu sopivan Oikeus-korttiin ja Syyskuussa julkaistuun patsaaseen. Lisäksi Wikipedian mukaan:

"Johannes Kastaja saarnasi Taivasten valtakunnan tulosta, vaati ihmisiä tekemään parannuksen ja kastoi heidät Jordanissa, kun he tunnustivat syntinsä"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Kastaja


Melko luottavainen olen tämän kortin suhteen, vaikka paljon paremmin olikin piilotettuna, kuin Eino Leinon patsaassa. Ammattitaitoa pitää arvostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Väärinymmärretty logo

Yleisurheilun MM-kisat ovat käynnissä ja kuvaan kuuluu luonnollisesti kisakohtainen logo. Näin kyseisen logon ihan väärin! Luulin katsovani ...